Perjantai aamupäivällä luokat kokoontuivat omiin kotiluokkiin ja pelasivat erilaisia pelejä. 8 luokkalaiset pelasivat maailamankauppapeliä, missä tarkoituksena oli taitella origamikaloja, ja eniten kaloja tehnyt maa oli voittaja. Pelin alussa raaka-aineet ja rahat oli jaettu erilailla; rikkaille maille enemmän ja köyhille vähemmän.
Tämä blogi kertoo Maikkulan yhtenäiskoulun tapahtumista ja teemapäivistä.
perjantai 1. maaliskuuta 2013
torstai 28. helmikuuta 2013
Energiajuomat
Energiajuomapisteessä Maikkulan nuorisotalon ohjaajat tulivat kertomaan energiajuomien haitoista.
Energiajuoman voi korvata lusikallisella monivitamiinia.
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
Kahvila
Kotitalousluokan kahvilassa oli tarjolla kahvia, mehua ja teetä sekä 8 luokan valinnaisryhmien oppilaiden leipomaa kääretorttua.
Pilailulima
Fysiikan luokassa 7-luokkalaisilla oli mahdollisuus valmistaa fysiikanopettajien johdolla pilailulimaa.
Pelibunkkeri
Pelibunkkerissa ideana oli pelata jalkapalloa pöydällä suulla puhaltamalla, joukkueissa oli 4 henkilöä ja tavoitteena oli saada pallo vastustajan puolelle ja tippumaan pöydältä alas.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)